2023

Soihdut syttyvät jälleen Helsingissä itsenäisyyspäivänä, 6.12.2023

Kokoonnumme tuttuun tapaan Töölöntorille kello 18:30, jossa järjestäydymme Hietaniemen sankarihautausmaalle suuntaavaksi kulkueeksi. Soihtuja on varattu noin 1500 ensimmäiselle, mutta kulkueeseen voi aivan hyvin liittyä ilman soihtuakin.

Tapahtuman ainoa tarkoitus on juhlistaa isänmaamme itsenäisyyttä ja kunnioittaa menneiden sukupolvien sen eteen tekemiä uhrauksia. Osallistujia kehotetaan kunnioittamaan tapahtuman luonnetta jättämällä kaikki poliittiset ja muut tunnukset kotiin. Yhteiskunnallinen eriarvoistuminen ja poliittinen polarisaatio on lyönyt kiilaa suomalaisten väliin jo aivan riittävästi; juuri epävarmoina aikoina pienen kansan suurin voimavara on yhtenäisyys.

Tapahtuman turvallisuuden takaavat sen omat järjesyksenvalvojat yhdessä poliisin kanssa. Noudatathan kaikessa heidän ohjeitaan.

Torilla tavataan!

Tapahtuman järjestää 612.fi-yhdistys, ja siihen saavat osallistua kaikki, jotka haluavat juhlia Suomen itsenäisyyttä sekä kunnioittaa menneiden sukupolvien työtä ja uhrauksia.

Tänä vuonna puhujana Daniel Martikainen, joka on Virossa asuva inkeriläinen sukukansa-aktivisti.