Tiedote

612.fi-yhdistys järjestää edellisien vuosien tapaan myös tänä vuonna soihtukulkueen Helsingin Hietaniemen sankarihautausmaalle itsenäisyyspäivänä 6.12.2017 klo 18:30.

Tämä vuosi on maamme itsenäisyyden yhdeksäskymmenesyhdeksäs ja siten edellisiäkin vuosia merkittävämpi.

Edellisen vuoden tapaan tämäkin vuosi on ollut kansakunnan yhtenäisyyttä huojuttava ja kansanosien väliin revennyt kuilu on repeämässä leveämmäksi. Tällainen kehitys on epätoivottua ja huolestuttavaa.

Korostamme edelleen yhdistyksenä kansallista yhtenäisyyttä ja kutsumme kaikki itsensä isänmaallisiksi mieltävät suomalaiset jälleen kerran mukaan osoittamaan hiljaisesti mieltään isänmaan puolesta. Yhteishenki, eteen päin katsominen, toistemme ja menneiden sukupolvien kunnioitus sekä yhteen hiileen puhaltaminen ovat suomalaisia arvoja, joista on syytä pitää kiinni jatkossakin.

Kulkue järjestetään perinteisesti tänäkin vuonna.Tapahtuma ja siihen olennaisesti liittyvä soihtukulkue ovat edelleen poliittisesti sitoutumattomia, eikä yhdistys edusta mitään poliittista kantaa. Jätetään omat lokerot kotiin ja kuljetaan jälleen kerran yhtenäisenä soihtukulkueena yhdessä Suomen lipun takana.

Poliittisten merkkien ja tunnusten esilläpitäminen ja käyttäminen tapahtumassa on edelleen kielletty. Myös kulkueen kärjessä liikkuva yhdistyksen asettama lippuairueen saattama Suomen lippu on ainoa sallittu banneri, viiri tai lippu.

Tältä pohjalta toivotamme kaikki isänmaalliset suomalaiset mukaan kunnioittamaan edellisten sukupolvien työtä ja uhrauksia 6.12.2017, Suomen itsenäisyyden juhlavuonna.

Osallistujapinssi

Itsenäisyyspäivän isänmaallisen 612-soihtukulkueen osallistujapinssien myynti tapahtuu Suomen juhlavuonna Kiukaan verkkokaupan kautta. Kyseessä on kannatustuote, jonka tuotto käytetään kokonaisuudessaan kulkueen järjestämiskulujen kattamiseen. Laadukkaassa ja tyylikkäässä pinssissä on kulkueen soihtusymboli sekä tekstit "612" ja "Suomi 100". Merkin halkaisija on 13 mm ja materiaali harjattu teräs. Sitä on teetetty vain 100 kappaletta, joten kyseessä on todellinen uniikkituote jonka hankkimalla tukee myös arvokasta isänmaallista perinnettä. Merkin hinta on 40 €, johon ei sisälly erillisiä postikuluja, ja se lähetetään tilaajille nopealla aikataululla. Osta omasi: 612-pinssi

612.fi Vuoden 2016 Kulkue